Valvonta

Valvonta työmaalla on riskienhallintaa. Työmaalla Talokeskuksen valvojat valvovat rakennus- ja talotekniikkatöitä. Ammattitaitoiset valvojamme varmistavat, että toteutus vastaa suunnitelmia ja puuttuvat välittömästi paikan päällä havaittuihin poikkeamiin, tuovat puutteet tietoon työnjohdolle, isännöitsijälle ja kiinteistön päättäjille, kuten taloyhtiön hallitukselle. Näin rakennushankkeen laadukas valmistuminen voidaan taata.
Valvoja on hankkeen puolueeton asiantuntija
Rakennustyön valvoja on työn etenemistä seuraava puolueeton asiantuntija, hankkeen silmät ja korvat. Hän pitää erityistä huolta kaikkien osapuolten edusta. Hänen tehtävänsä sisältää mm. työmaan turvallisuuden seurannan, aikataulujen ja hankintojen varmistamisen, maksuerien, lisä- ja muutostöiden tarkastamisen, työmaan dokumentoinnin ja raportoinnin sekä työn teknisen laadunvalvonnan.
Kaikissa vaiheissa merkittävää on valvojan lojaliteetti- ja tiedonantovelvollisuus. Lojaliteettivelvoite tarkoittaa sitä, että valvojan tulee aina toimia rakennushankkeen edun mukaisesti ja rehellisesti, myös silloin, kun se on ristiriidassa hänen omien etujensa tai muiden tahojen etujen kanssa. Tiedonantovelvollisuus käsittää sen, että rakennustyön valvojan on ilmoitettava tietyistä asioista viranomaisille tai muille asianosaisille. Tämä voi koskea esimerkiksi rakennusurakoita, työntekijöitä, työnantajia, työsuhteita tai muita olennaisia tietoja, jotka liittyvät rakennustyön valvontaan.

Näin valvonta työmaalla etenee vaihe vaiheelta
Lataa palvelukuvaus valvonnastaEnnen rakentamisen aloittamista valvoja perehtyy rakennustyön suunnitelmiin, urakkasopimuksiin sekä muihin hankkeen keskeisiin asiakirjoihin. Tämän jälkeen laaditaan valvontasuunnitelma. Hankkeen aikana sovitaan valvonnan raportointitavoista ja yhteydenpidosta. Lopuksi valvoja ottaa vastuun valvonnan toteuttamisesta.
Toteutusvaiheessa työmaalla tehdään säännöllisiä työmaavalvonnan kohdekäyntejä, ja jokaisesta käynnistä laaditaan selkeät tarkastusmuistiot. Työmaakokouksia valvotaan, ja kokouksista laaditut pöytäkirjat tarkastetaan huolellisesti. Mallisuoritukset käydään läpi ja arvioidaan, ja niistä laaditaan erilliset muistiot.
Lisäksi seurataan aikataulujen toteutumista ja ohjeistetaan rakentamista tarvittaessa. Laskut tarkastetaan ennen niiden esittämistä tilaajan hyväksyttäväksi, ja työmaan tilanteesta raportoidaan säännöllisesti ja ymmärrettävästi.
Vastaanottovaiheessa suoritetaan ennakkotarkastustehtävät sekä talotekniikan toimintakokeet. Samassa yhteydessä tarkastetaan loppudokumentaatio huolellisesti. Näiden pohjalta laaditaan kattava valvontaraportti.
Takuuaikana tehdään takuutarkastukset ja laaditaan raportti havaituista takuutöistä. Lisäksi huolehditaan siitä, että takuutyöt toteutetaan asianmukaisesti ja niiden valvonta hoidetaan loppuun asti.

Työturvallisuuskoordinaattori on rakennuttajan vastuullinen edustaja rakennushankkeessa
Turvallisuuskoordinaattori on rakennuskohteen valmistelu- ja suunnitteluvaiheessa suunnittelun ohjaaja rakennuttajan ja työturvallisuustavoitteiden osalta
Turvallisuuskoordinaattori osallistuu henkilökohtaisesti aloituskokouksiin sekä suunnittelu- ja työmaakokouksiin. Hänen tehtävänsä on osaltaan huolehtia, että niissä edellytetyt työturvallisuutta koskevat velvoitteet tulevat suoritetuiksi.

Talokeskus suunnittelee, rakennuttaa, valvoo ja tarkastaa. Tarjoamme ratkaisuja kiinteisösi koko elinkaarelle.

Huolenpitoa kiinteistön koko elinkaarelle
Haluatko kuulla meistä lisää?













